Neuloinpa tuossa vuoden alkupuolella itselleni villatakin. Lanka on jo lopetettua Rowanspun Arania sävyssä Heath ja malli on omasta päästä kehitelty. Takki on neulottu ainaoikeinneuleena ylhäältä alas yhtenä kappaleena ja siinä on vajaamittaiset raglan-hihat.
Se, mikä tästä neuleesta tekee erityisen on langan pitkä matka lopulliseen muotoonsa. Ostin vyyhdit vuonna 2006 tarkoituksenani ottaa riski ja neuloa silloiselle poikaystävälle villapaita. Mikäli lukijoissa on ei-neulojia, Wikipedia perehdyttäköön teidät villapaitakirouksen saloihin.
Sen lisäksi, että olin neulomassa kirottua poikaystäväpaitaa, päätin suunnitella neuleen itse. Työn edetessä. Ja tietenkin, koska neuleen oli määrä olla yllätyslahja, yritin päätellä sen koon ja muodon lähinnä muiden vaatteiden ja sokkomittausten perusteella. Koska elämässähän pitää olla haastetta. Ja harrastuksissa sitäkin enemmän.
Niin ja mainitsinko vielä, etten ollut tätä aikaisemmin saanut valmiiksi kuin yhden villapaidan, josta tuli niin karmea etten edes päätellyt sitä? Lähtökohdat olivat siis erittäin lupaavat. Katastrofille.
No, paita valmistui vuonna 2007 ja lopputulos oli vallan ihastuttava, suorastaan keskiaikainen ja poikaystävä nimesikin paidan haarniskapaidaksi (tästä olisi tietysti pitänyt päätellä jo jotakin). Hän kiitti kohteliaasti lahjasta, sovittikin sitä ja sanoi jotain epämääräistä hauskasta värityksestä tai jostakin sellaisesta. Hyvä kotikasvatus ilmeisesti esti suoraan kertomasta, että kiitos vaan mutta ei mennyt ihan nappiin.
Paita päätyi kertaalleen päälle, tai oikeammin talvivarusteiden alle lämmittämään. Mutta lopulta poikaystävä uskalsi sanoa minullekin, että se oli kuitenkin liian karhea ja aika ruma käytettäväksi ihmisten ilmoilla (mistä olin samaa mieltä). Paita päätyi säilytykseen, sillä halusin purkaa sen ja ottaa langan talteen. Vaikken tiennytkään mitä siitä tekisin.
Haarniskapaita päätyi siis purkuun, mutta kirous ei tällä kertaa toiminut, sillä poikaystävästä tuli kuin tulikin aviomies.
Lanka vei vuosia tilaa lankalaatikossa, kunnes sitten viime joulun jälkeen päätin itsekkäästi neuloa jotakin itselleni. Ja siitä se sitten lähti. Villatakista tuli mielestäni niin kiva, että se on ollut käytössä valmistumisestaan saakka. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin!
Tähän täytyy tosin lisätä, että miehen nähtyä valmiin villatakkini hän tunnisti oitis langan ja ihmetteli, miten haarniskapaidan lanka muuttuikin noin kivaksi. Siitä pienen pohdinnan jälkeen hän pyysi minua neulomaan itselleen uuden villapaidan…